Haaste
Komplett Bank on norjalainen pankki, joka tarjoaa kulutusluotto- ja jälleenrahoituspalveluita. Vuodesta 2014 Norjassa toiminut pankki oli kotimaan menestyksestään huolimatta melko tuntematon naapurimaissa, eikä kilpailtu markkina auttanut asiaa. Komplett Bank otti meihin yhteyttä ja pyysi apua palveluidensa lanseeraamiseen Suomessa ja Ruotsissa. Päätavoite oli kasvattaa asiakkaiden määrää ilman, että asiakashankinnan kulut kasvavat. Toisena tavoitteena oli rakentaa Komplett Bankille vahva asema luotettuna brändinä ja lainantarjoajana.
Ratkaisu
Lähdimme liikkeelle siitä ajatuksesta, että lainan ottaminen on asiakkaalle vahvasti tarkoitukseen perustuva prosessi, jota avittaa myös lainanantajan vahva ja luotettava brändi.
Käytimme Googlen sisäistä dataa ja markkinatietoa määritelläksemme oikeat kohderyhmät. Huomasimme, että lainojen suuruuksissa on alueellisia eroja. Mielenkiintoista oli myös huomata, että kuluttajien kiinnostuksenkohteiden, verkkokäyttäytymisen ja lainanottohalukkuuden välillä on korrelaatio.
Strategia keskittyi tuottamaan volyymia maksettujen kanavien kautta ja optimoimalla asiakashankinnan hinnan suhteessa tuottoihin. Mediabudjettia ei rajoitettu, kunhan asiakashankinnan hintalappu pysyi tarpeeksi pienenä.
Halusimme kasvattaa bränditietoisuutta ja rakentaa luottamusta mainostamalla niin online-kanavissa kuin perinteisilläkin markkinoinnin keinoilla. Käytimme myös Facebook-mainontaa bränditietoisuuden lisäämiseksi ja konversioiden kasvattamiseksi.
Viestintä perustui tarkkaan analyysiin kohderyhmistä sekä kilpailijoiden markkinoinnista ja aktiivisuudesta. Tämä tietämys yhdistettynä markkinatietoon ja Googlen dataan tarjosi vahvan pohjan Komplett Bankin markkinointiviesteille. Tämän jälkeen analysoimme, mitkä termit resonoivat parhaiten kohderyhmän kanssa paremman sitoutumisasteen saavuttamiseksi ja päätimme strategian toimivan nettisivun luomiseksi. Viestintästrategian jalkauttaminen alkoi suunnittelemalla nettisivut uudelleen ja tuottamalla niille rutkasti relevanttia sisältöä.
Facebook ja Instagram tukivat perinteisiä mainonnan keinoja sekä online-videomainontaa Suomessa. Somemainontaa käytettiin uudelleenmarkkinointiin molemmissa maissa. Lisäksi kohdensimme markkinointia maantieteellisiin sijainnin perusteella riippuen kuluttajien aikaisemmista konversioarvoista eri paikoissa.
Tulokset
Optimointi ja suoritusperusteinen markkinointi kannattivat. Ruotsissa ylitimme tuottotavoitteemme 10 prosentilla vuonna 2018.
Onnistuimme pitämään asiakashankinnan kustannukset kurissa ja joka kuukausi nettolainojen määrä on kasvanut. Vuonna 2018 Komplett Bank saavutti historiansa korkeimman tuottavuuden; Ruotsin markkinat vastasivat 54 % kasvusta lainoissa ja Suomessa nettolainojen määrä oli kasvanut peräti 212 % vuodesta 2017.
Kasvu on vain muutaman klikkauksen päässä
"*" ilmaisee pakolliset kentät